4.3.2011

KÖYNNÖKSET PAKETTIIN



Espanja on ollut suurin EU-tukien vastaanottaja köynnösten ylösvetokorvauksissa. Tähän mennessä espanjalaiset ovat poistaneet köynnöksiä lähes 100.000 hehtaarilta ja silti maa on ykkösenä viininviljelypinta-alalla laskettuna. 
EU:n ohjelma alkoi vuonna 2008, jolloin Espanja laittoi jo lähes puolet koko määrästään pakettiin, eli yli 43.000 hehtaaria. Ylituotannosta ja kuivuudesta kärsivälle maalle tämä on ollut viisas ratkaisu, sillä ensimmäisenä vuonna korvauksetkin olivat korkeimmillaan. 
Tänä vuonna Espanjaa odottaa vielä 128 miljoonan euron korvaussumma ja samalla on ohjelman aikana hävinnyt 8,5 prosenttia maan viininviljelyalasta. Koko EU:n budjetti oli 276 miljoonaa euroa ja Espanja kahmaisee siis siitä leijonanosan.  Eniten peltoja laitettiin pakettiin Castilla-La Manchan alueella sekä Navarrassa, kun taas mm. Rioja ja Galicia eivät koskeneetkaan köynnöksiinsä.

Ei kommentteja: