9.11.2013

Mainio Kombo!

Kurvista Kulmavuorenkadulta löytyi eilisellä baarikierroksella todella piristävä kuppila, jollaisia Suomessa toivoisi olevan reippaasti enemmänkin. Tässä viinibaarissa mahtava fiilis, palvelu, ruoka ja viinivalikoima luovat sellaisen Kombon, johon kannattaa ehdottomasti tutustua!

Tämä suosittu paikka ei lisämainontaa kaipaa, sillä ovella oli kaiken aikaa tulijoita. 15-paikkainen pikkubaari kuitenkin toimii hyvin. Porukkaa tulee ja menee, eikä odottamiseen hurjaa aikaa kulu. Mekin nappasimme pöydän, joka oli varattu tunnin kuluttua ja pöytiä täytellään joustavasti. Pöytävarauksen voi kuitenkin tehdä facebookin tai sähköpostin kautta osoitteessa kombowinebar@gmail.com. Suosittelen.

Aukioloaikoja ei ole merkitty minnekään, vaan baari on auki neljästä aina siihen saakka, kun viimeiset asiakkaat tekevät lähtöä. Välillä suljetaan yhdeltätoista, välillä pikkutunneilla. Sunnuntain ja maanantain tämä tosi mukava espanjalais-suomalainen baariporukka huilii.
Ruoat on suunniteltu toimivasti. Tapassettiä saa kolmessa eri koossa, pienestä suureen (kuvassa keskikoko) ja maut ovat mahtavia. Samanlainen valikoima on tarjolla myös juustoista ja jälkiruoista.



Erityisen vaikutuksen teki baarin viinilista, jossa on suosittu laadukkaita pientuottajia. Viinit on myös hinnoiteltu kohtuullisesti.
Testasimme kolme punaviiniä - Douron, Riojan sekä Chiantin ja tapakset. Suosittelen lämpimästi kaikkia. Myös espanjalainen siideri kaatui monen vieraan lasiin taitavasti korkeassa kaaressa.
Kahden hengen laskusta (kuusi lasia viiniä ja kaksi ruokaa) selvisimme viidelläkympillä. Mainiota.

Kombo on ollut auki puolisen vuotta ja on helppo uskoa, että paikan menestys jatkuu. Leppoisana henkilökunnan jäsenenä pöytien välissä hääräsi myös Kiko, joka kyllä huomautti, mikäli unohdit rapsuttaa riittävästi.

7.11.2013

Zenatoilemassa

Alberto Zenato piipahti Suomessa maistattamassa aina ah, niin upeita viinejään Valpolicellasta. Vanhojen tuttujen, Zenato Ripasson ja Amaronen lisäksi henkilökohtaisesti riemastuin talon upeista Trebbiano di Lugana-lajikkeesta valmistetuista valkoviineistä ja mikä parasta, Zenaton Lugana on tulossa Suomen markkinoille myös kuohuvana versiona. Tätä kuohuviiniä on tullut kannettua Venetosta Suomeen, sen verran hyvää se on!

Ilta alkoi siis kivasti tämän kyseisen kuohuvan parissa, joka on perinteisellä menetelmällä valmistettu ja 18 kuukautta hiivasakan kanssa kypsynyt viini.
Loistava sellaisenaan, mutta myös oiva pari sushille tai alkavan blinikauden pöytään. Viinissä on mineraalisuutta ja sitrusta melko täyteläisessä rungossa ja hintaa tulee olemaan parinkympin tietämillä.

Lugana San Benedettoa saakin jo Alkosta 12,99 euron hintaan, mutta laittaisin kympin lisää tilausvalikoiman Zenato Lugana Riservaan, viini on ihan omissa sfääreissään - mahtava hapokkuus kantaa mineraalista ja sitruksista viiniä, joka on kypsynyt tammessa 6 kuukautta ja sitten vielä pullossa vuoden. Tammikypsytys antaa viineille jopa pientä ikääntymispotentiaalia, vaikka Alberton mukaan ne ovatkin parhaimmillaan nuorina.

Alberto kertoi Luganan olleen lajikkeena alkuun todella hankala markkinoitava, sillä kaikki halusivat Venetosta joko Soavea tai Pinot Grigiota. Nyt tämä Verdicchio-perheeseen kuuluva lajike on kuitenkin löytänyt ystävänsä ja viiniä tuotetaan Garda-järven lähimaastossa yhä kiihtyvään tahtiin.

Luganasta siirryttiin sitten suoraan itse riista- ja talvikauden asiaan, ripassoon ja amaroneen. Zenato Ripassa Valpolicella Superiore on ollut Alkossa iät ajat ja tätä amaronen pikkuveljeä saa hintaan 19,98. Talon amarone, Zenato Amarone della Valpolicella Classico 2010 on markkinoilla 37,70 eurolla, mutta lahjapakettiin minä toivoisin jälleen tilausvalikoimasta saman viinin riservan vuodelta 2007. Täytyy varmaan olla vähän kiltimpi, koska hintaa sillä on jo 65,90. Zenato on hyljännyt viineissään Molinaran, kuten moni muukin alueen tuottaja ja vaihtanut sen sähäkkäämpään Oseleta Croatinaan, joka antaa Corvina-Rondinella-sekoitukseen mukavasti lisää väriä sekä tanniineja.
Kysyin Albertolta vielä vinkkejä hyviin amarone-vuosikertoihin ja ne ovat tässä : 2011, 2009, 2007, 2006, 2005, 2001 ja 2000.

Lähden ensi viikolla vielä Turkuun testaamaan ravintola Pinellan Zenato-menun, jota tarjoillaan joulukuun 21. päivään saakka. Pääruoan kanssa Pinellassa nautitaan Zenaton Cresassoa ja jälkkäri kulkee recioton kyljessä. Omanlaisensa Zenato-menu on myös Kajaanissa ravintola Herman Renforsissa ja Levillä menua tarjoilee ravintola Valkea Vaadin. Buon appetito!

5.11.2013

Aussilämpöä marraskuun sateisiin

Vanha tuttu Penfoldsin viinitalo piristi synkkää maanantaita tuhdeilla viineillään. Viinien maistaminenhan on aina ihan huippua, mutta Penfoldsin viinintekijän, Andrew Baldwinin johdolla tastingtilaisuus oli ainutlaatuinen.
Andrew kuuluu Penfoldsin tähtitiimiin, joka löytyy näiden meilläkin saatavissa olevien BINien takaa.

Numeroidussa BIN-nimessä ei sinällään ole mitään erityisen mystistä, mutta tämän etiketin takaa löytyvässä viinissä on talon tapaan hienouksia sitäkin enemmän.

BINit ovat maanalaisia viinivarastoja, jotka on sitten numeroitu mikä mitenkin, markkinointimiesten ideoiden mukaan. Löytyy viineistä jopa BIN 707, joka on saanut numerointinsa Boeing-lentokonetyypin mukaan..

Kuten Andrew totesi, Penfolds on tunnettu siitä, että siellä on menty aika tavalla valtavirrasta poikkeavalla tavalla - ensin huippulaatuun, Grangeen ja sieltä sitten pikkuhiljaa alaspäin - enemmän kaupalliseen tyyliin. No nämä nyt maistossa olleet viinit eivät tosin hintansa, eivätkä laatunsa puolesta ole ihan varsinaisesti kaupallisia viinejä sanan varsinaisessa merkityksessä, hintaa Alkon tilausvalikoimassa viineillä on 25 eurosta St. Henrin 72,50 euroon pullolta. Laatua saa kyllä sitten joka eurolle.

Korkeasta laadusta pidetään jatkossakin huolta, talolla menee hyvin ja investointeja tehdää hurjaa vauhtia. Tuotantokapasiteetti onkin tarkoitus saada tuplattua seuraavan kolmen vuoden aikana.
Penfolds haluaa tehdä suuren luokan viinejä, jotka kestävät ikääntymistä ja ainakin tällä setillä siihen on päästy vallan mainiosti. Suosittelen lämpimästi!




28.10.2013

Txakolia ja tähtiä Bilbaon taivaan alla

Bilbaossa on niin paljon nähtävää, että onneksi siellä viinit keskittyvät txakoliin, mikäli haluaa pysyä paikallisissa juomissa. Txakolia onkin sitten monenlaista - raikkaasta mineraalisesta viinistä tammitettuun tai vendemmia tardia-makeaan viiniin. Kaikki tyylit ovat ainakin minun makuuni. Ei liikaa hedelmää, vaan tyylikästä mineraalisuutta, hyvät hapot ja parhaissa aavistus sopivaa oksidoituneisuutta.

Ensimmäiset txakolit nautittiin oppaani Marianon kanssa kätevästi keskellä katua. Pari lasia txakolia maksaa baareissa 2,50 - 5 euroa, riippuen laadusta ja perinteisesti viini juodaan tasapohjaisesta vesilasista, jotta se saa hengittää tarpeeksi.
Viiniä tilataan parin sormen verran kerrallaan, sillä tapana on huitaista txakolia pintxoksien kanssa useassa eri baarissa lounaan tai illan aikana.
Mikäli menet Bilbaoon, ota yhteyttä Marianoon, mies tietää kaupungista kaiken ja puhuu loistavaa ranskaa ja englantia espanjan lisäksi. Vaan ei puhu baskia ja sitä puhuukin ainoastaan 15% väestöstä, vaikka kaikissa kylteissä nimet ovat baskin kielellä ensimmäisenä.

Mariano Junquera: junqueralm@hotmail.com
Puh: +34 676 567 641

Ensimmäisenä iltana kokeilimme Michelin-ravintola Etxanoben (Palacio Euskalduna). Paikalla on yksi tähti ja kaunishan se oli, mutta ruoka oli melko tavallista. Olisi saanut ollakin ihan sellaisenaan, ilman "pakollisia" savuja, höyryjä ja muita erikoisuuksia, sillä tähän paikkaan ja ruokien tyyliin ne eivät sopineet.
Hinnaltaan Etxanobe on tähtiravintoloista edullisin. A la carten keskihinta 67 euroa.
Avenida Adandoibarra 4, puh. 94 442 1071.

Myös ravintola Minalla on yksi tähti ja sitä suositeltiin monelta taholta. Ravintola sijaitsee joen rannassa, Muelle Marzana s/n, puh. 94 479 5938. 
Näitä tähtipaikkojahan Baskimaalla riittää, sillä huhtikuun laskennan mukaan Michelin-tähtiä oli ripoteltu tänne kaikkiaan 26.
Itse tapasin mielenkiintoisen nuoren keittiömestarin, Atxan, joka vastaa kolmen tähden Azurmendin huippuravintolasta. Tämä paikka jättää tällä hetkellä kuumimpien huhujen mukaan varjoonsa kaikki, jopa Arzakin, jonka keittiö on ollut vuosia tunnetuista tunnetuin. Ja olihan siellä hauskaa.
Azurmendi sijaitsee Gorka Izagirren viinitalon yhteydessä ja on vuonna 2012 muuttanut uusiin tiloihin, joista ei erikoisuuksia puutu. Aloitimme kattopuutarhassa, jossa Atxa oli piilotellut meille kaikenlaista syötävää kukkapenkkeihin, porkkanoihin ja tomaatintaimiin. 


Tästä siirryimme piknikille haikujen täyttämään viherhuoneeseen ja tarjolla oli kaikenlaista poksuvaa ja savuavaa - anjovista yrttipurkissa ja pähkinöiksi muotoiltuja ruokia. Jännää ja kummallista.
Ravintolan henkilökunta kuului siihen koketeeraavaan porukkaan, jotka saavat asiakkaan tuntemaan itsensä pieneksi ja surkeaksi, ei palveltavaksi. Toisaalta taas keittiön puolella oli ihan rento meininki ja melkoinen sotku ollakseen ikkunat auki itse saliin. 


Yhtä kaikki, sitten se makujen ilotulitus vasta alkoi: omien kanojen munia, joista oli keitetty osa sisusta, joka oli sitten tryffelöity. Mielettömän hyvää. Tryffeliä oli myös minitötterössä, joka oli täytetty perunasoseella.

Txakoli sopi hapokkuutensa kanssa tähänkin ruokaan kuin nenä päähän.



 

Aterian hienoin annos oli osteri erilaisten merilevien kanssa, joista kolmea eri tavoin friteerattua lajiketta kehotettiin syömään, muita ei. Ja sitä höyryn määrää. Hieno! Osterin ja meren mauilla oli täytetty myös annoksessa olleet kaksi kiven näköistä harmaata palleroa, toinen maistui mudalta, toinen osterilta.




Tämän jälkeen pöytään kannettiin marinoitua makrillia, tomaatintaimiliemen ja kevätkukkien kanssa. 
Sitten alkoi varsinainen sotku. Foie-gras ashes – hanhenmaksatuhkaa, sitä oli sitten naama, pöytä, syli, lautasliinat sun muut mustanaan, mutta hyvää oli! 
Tässä kohtaa annos olisi ehkä voitu jakaa kahteen tai kolmeen osaan pienemmän sekamelskan aikaansaamiseksi. Alun tryffelimunan kanssa aterian ehdoton suosikki!


Sieni-teeseremonian jälkeen olimme ruokailleet jo reilut pari tuntia ja oli kuulemma tällä tahdilla menossa vielä ainakin kaksi tuntia. Lounaallahan tässä rauhassa oltiin ja illallinen odotti Bilbaossa.

Makujen määrän ja annosten kirjon suhteen lounas olisi minulle ollut tässä kohtaa riittävä, mutta jatkoa seurasi peuranfileen, pähkinöiden, kaakaolehtien sekä paahdetun bataattijäätelön annoksessa.





Pieni kevennys oli seuraavaksi vuorossa, anjoviksia, kasviksia Idiazbal- kermajuustopallojen kanssa, joihin oli ripoteltu hieman Iberico-kinkkua. Yksi parhaista annoksista oli myös grillattu puna-ahven punaisen ”hiilen” eli pallon kanssa, jonka sisältä löytyi kalasta tehty liemi. Poks.
Sitten pöytään tuli lankku kyyhkyn, riistakastikkeen ja suklaasta valmistettujen hasselpähkinöiden kanssa, jotka oli täytetty hanhenmaksalla. No oli siinä pari ihan tavallistakin pähkinää. Hyvää, mutta liian raskasta.




Ja kas, sitten olikin jo aika siirtyä jälkiruokiin, joita oli vaivaiset neljä. Marenkityyppinen juustocroissant punaisista marjoista, joka levisi pöytään ja oli muutenkin ainut, mistä emme lainkaan pitäneet. Tarte tatin manteleista, ruusu ja jäätelöä sekä petits fours kahvin kanssa. Noin.
Viinipakettiin oli valittu ainoastaan txakolia tilalta alakerrasta ja toimivat mahtavasti ruokien kanssa. Yletöntä herkuttelua ja hienostelua, siitä on tämä paikka tehty. Suosittelen, jos vatsa ja kukkaro kestävät, menu Adarrak 160€ + alv ja viinit..

Gorka Izagirren viinejä yritän saada hankittua tammi-helmikuun tastingiin, ruoat tulevat olemaan vähän toista tasoa. Lupaan sen.