16.6.2011

RICHARD SMART LYTTÄSI BIODYNAAMISEN VILJELYN MPÄRISTÖVAIKUTUKSET



Maailman johtaviin viljelymetodien tutkijoihin ja konsultteihin kuuluva australialainen Richard Smart totesi viime viikolla Barcelonan ympäristönsuojelukonferenssissa, etteivät biodynaaminen ja orgaaninen viljely ole lainkaan niin ympäristöystävällisiä, kuin kuvitellaan. Itse asiassa hänen mielestään ne ovat hölynpölyä, sillä viininvalmistuksessa syntyy kuitenkin hiilidioksidipäästöjä vähintään saman verran kuin orgaanisessa tai bioviljelyssä tarhoilla säästetään.
Smartin mielestä pahimpia ympäristöterroristeja ovatkin siis viinintekijät, jotka tekevät ympäristöystävällisen viljelyn turhaksi. Viljelymetodeihin keskittymisen sijasta Smart vaatisi enemmän huomiota siihen, miten käymisen yhteydessä syntynyttä hiilidioksidia pitäisi käsitellä, ettei se pääse ilmakehään.
Puheessaan hän painotti huolta tulevaisuudesta ja seuraavista sukupolvista ja siitä, että yhtä lailla kaikkeen viljelymaahan käytettyjä kemikaaleja pitäisi tarkkailla. Miksi kukaan olisi kiinnostunut viinitarhoista niin kauan, kun muidenkaan viljelytuotteiden kasvualustaan ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota.
Ilmaston lämpenemiseen hän on ottanut kantaa jo vuonna 1989, ehdottaessaan kansainväliselle viinijärjestölle OIV:lle, että Bordeaux´n pitäisi alkaa viljellä Grenachea, joka sietää paremmin kuumia lämpötiloja. Silloin hänelle naurettiin, mutta nyt taitaa olla jo hymy hyytynyt. Smart pysyy edelleen kannassaan, että jo alun perin kuumilla alueilla, kuten Espanjassa, Kreikassa ja eteläisessä Italiassa pärjääviä lajikkeita kannattaisi siirtää ajoissa paikkoihin, joita ilmaston lämpeneminen tulee eniten koskemaan.

Ei kommentteja: