26.2.2013

Champagnen helmikuu

Seuraavalla kerralla mietin ehkä pari kertaa tarkemmin ajankohtaa matkatessani tälle suosikkijuomani alueelle, vaikka tällä kertaa olin jo sopivasti Ranskassa ja äkkiäkös Champagneen Bordeaux´sta junalla kulkee. Onhan täällä toisaalta myös melkoisen kotoisaa, kun vuorotellen tulee lunta ja räntää. Espanjalaisen ystäväni vuokraama pikkuatuto kesärenkailla varustettuna tosin tekee matkailusta hieman haasteellisempaa, samoin kuin se, että asuinpaikassamme Ay´ssa ei ole iltaisin mitään elonmerkkejä. Sekä kaupat, että ravintolat ovat kiinni, baarista ei saa vettä eikä creperiestä tai edes pizzeriastakaan saa ruokaa. Auki ne jostain syystä illalla kuitenkin ovat kahdeksaan saakka. 


Asuinpaikkamme, hotelli Castel Jeanson on hurmaava ja asumismukavuutta lisäsi heti kolmantena päivänä aikaansaatu internet-yhteys. Hotellin omistava perhe pyörittää myös pientä viinitilaa, Champagne Henri Goutorbea, jossa on koko perhe muutamassa polvessa mukana. Meidät kutsuttiin kotoisasti sunnuntaina ensin vierailemaan talon kellareihin ja sitten koko perheen sunnuntaitapaamiseen, jossa oli neljä sukupolvea paikalla.


Saavuttuamme lauantaina tänne lumen keskelle kylässä oli sentään yksi ravintola auki, Le Resto d´Ay, jossa ruoka oli modernia ja mahtavan hyvää. Söimme erilaisia gastronomié-salaatteja vuohenjuustolla, ankankoivilla sekä tietty hanhenmaksalla höystettynä sekä talon samppanjaa 45 euroa pullo. Seuraavat pari päivää kevyt iltapala olikin sitten patonkia hotellissa, sillä tämäkin paikka oli kiinni.
Suosittelen hotellia lämpimästi, mikäli Ay´ssa haluaa asua ja naapurissa on muun muuassa Champagne Collet sekä Deutz.


Champagne Henri Goutorbella kannattaa vierailla, 9 Bis Rue Jeanson, F-51160 Ay. 
22 hehtaarin tarhoilta saadaan Pinot Noir´ia 72%, 25% Chardonnay´ta ja Pinot Meunier´ia 3%. Sekoituksessa on yleensä 2/3 Pinot´a ja loput Chardonnay´ta, Meunier pääsee sitten mausteeksi mukaan.
Talo toimii puristamona useille tuottajille ja siten he saavat kolmeen Bucher-pressiinsä sijoitettuja investointeja hieman tasoitettua.
Pullotuslinja tulee rekalla paikan päälle tarpeen mukaan ja pullotus alkaakin pikkuhiljaa maaliskuun aikana.
Viime vuoden sato oli 30% normaalia pienempi, mutta tämän talon 180.000 pullon vuosituotantoa se ei paljon haittaa, sillä perheyrityksellä on runsaasti reserve-viinejä varastossa. Niitä riittää pariksi vuodeksi, mikäli sadot pysyvät alhaisina.
Kellareissa kypsyvät kaikkiaan viiden vuoden viinit, eli lähes miljoona pulloa maanalaisissa homeenpeittämissä kellareissa.
 Sadonkorjuun aikaan porukkaa on tarhoilla satakunta ja joka vuosi enemmän ja vähemmän sama porukka saapuu karavaaneilla paikan päälle.
Pullojen tanssitus, eli sakan siirtäminen pikkuhiljaa kypsymisen aikana pullon kaulaan sen poistamista varten tapahtui vielä 15 vuotta sitten käsin, jolloin työnsä osaava ammattilainen pyöritti 10.000 pulloa tunnissa näissä kosteissa kellareissa.
Kun sakka on saatu pullon kaulaan ja pullo on lähes ylösalaisin, kaula upotetaan - 30- asteiseen liuokseen, sakka jäätyy ja se on helppo poistaa.
Tämän jälkeen sakan poistamisen jättämä vaje korvataan viinillä, johon lisätään lopulliseen viiniin haluttu sokerimäärä, dosage, tämän talon tyylissä se on 8-9g/l.



Ei kommentteja: