En ole koskaan osannut puhua viineistä niiden ”oikeilla” nimillä saati sitten termeillä jotka kansainvälinen viinimaailma tunnustaa, mutta minulla on ollut onni työskennellä useiden upeiden asiaan vihkiytyneiden kanssa. Niinpä olen vahingossa oppinut viineistä ja siinä sivussa oppinut jotain myös ruuan ja viinin yhdistämisestä.
Viinin maistamisen ei tulisi olla liian vaikeaa tai avaruustekniikkaa lähestyvää hifistelyä. Viini on elintarvike ja tarkoitettu nautittavaksi ja se joko on hyvää tai sitten ei, ja vaikka viini ei olisi kovinkaan kummoista, on se siltikin aika hyvää!
Edelleenkin saan viiniä maistaessani mitä oudoimpia mielleyhtymiä sen väristä tai mausta. Jos joku kuvailee viiniä nahkaiseksi, savuiseksi, maanläheiseksi tai mitä näitä termejä nyt onkaan, saatan löytää sieltä lapsuudenkodin puhisevan mehumaijan tuoksun, hajoamispisteeseen pureskellun lyijykynän mineraalisen maun tai ala-asteen pehmenneen vahaliidun soundin. Viini saattaa maistua pajun nilalle, rantakalliolle, kuusenkerkälle tai tuoksua samalta kuin ensimmäinen oma pesäpalloräpylä. Viini voi tuoksua vastapuidulle sänkipellolle tai kostealle koiralle, syksyiselle lehtikasalle tai kasteiselle aamunurmelle.
Tästä ei liene vaikea päätellä, että minulle viini on fiilisjuoma. Yhdistän sen mielessäni erilaisiin tunnelmiin, hetkiin ja ihmisiin. Ihana aurinkoinen kesäpäivä suorastaan huutaa nauttimaan lasin kuohuvaa tai hedelmäistä grüneriä. Toisaalta paukkupakkasella ei tee mieli muuta kuin käpertyä sohvan nurkkaan lämpimään peittoon kääriytyneenä ja maistella ihanaa, tuhtia shirazia ja aina parempi jos siihen saan liitettyä hyvän dekkarin ja jotain pientä suolapalaa.
Ruuan ja juoman onnistunut liitto on aina yhtä ihastuttava kokemus, mutta en laita pahakseni jos näitä kahta ei jostain kumman syystä voi yhdistää. Joskus vain tekee mieli jotain täsmätuotetta ja mieliteolla ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa, sopiiko nämä kaksi juttua juuri nyt tällä kohtaa yhteen. Joskus oudolta vaikuttava yhdistelmä osoittautuukin parhaaksi kokeiluksi koskaan ja makuelämys jää kutkuttamaan mieltä vielä pitkäksi aikaa.
Eniten rakastan kuitenkin valkoviineistä rieslingiä ja punaviineistä olen menettänyt sydämeni pinot noirille. Niiden monipuolisuus ja haasteellisuus saa minut hämmästymään joka kerta. Rieslingin mineraalisuus, hapot ja joskus aivan uskomaton hedelmäisyys ja paksu suutuntuma, saa minut välittömästi haluamaan ruokaa. Pinot noirin monipuolisuus taas tuntuu edelleen uskomattomalta; miten punaviini voikaan olla niin hyvää upeiden kalaruokien kanssa tai mitä mainioin kumppani aasialaiselle ruualle?
Työskentely juuri avaamassamme ravintola Gaijinissa on laajentanut huimasti makupalettiani ja fiilistely viini ja ruuan parissa uuden karheassa ravintolassa, on aina uskomattoman upeaa aikaa! Luulenpa, että tulen mielessäni yhdistämään ravintola Gaijinin ja Kung Fu Girl-rieslingin Washington Statesta vielä vanhana mummonakin!
