19.9.2013

Olohuonemainen KuuKuu retroilee

Töölön sydämessä Museokadulla sijaitsevan KuuKuun moni muistaa suosittuna, tupakansavuisena ja tupaten täytenä korttelikapakkana, jossa sai istua lähes aamusta yökolmeen. Ravintola oli tunnettu nimenomaan olutpaikkana ja halukkaita tulijoita oli usein jonoksi saakka.
Tupakkalaki kuitenki tuli ja muutti kaiken, jolloin ravintoloitsija Asta Nurmilaukas päätti, että paikka laitetaan uuteen uskoon.

KuuKuun remontti viivästyi tulipalossa vahingoittuneen ravintola Kuun remontin vuoksi ja ovet avattiin kesäkuussa 2008.
Ravintolan sisustuksen Asta Nurmilaukas uskoi Kari Lappalaiselle, jonka käden jälki oli vakuuttanut mm. Olossa ja Gastonessa. Suunnittelijan kanssa oli kyllä sovittu, että seinille ei laiteta mitään, mutta vanhana suomalaisen taiteen ystävänä Asta on jo hankkinut KuuKuun sisääntuloaulaan Kari Cavénin KuuKuuKuu-teoksen, jonka lisäksi pääsalista löytyy Marika Mäkelän kolme teosta..
Ravintolan keittiömestariksi on saatu nuori huippunimi Pauli Novitsky, joka on laittanut perinteistä bistroruokaa modernimpaan kuosiin.
Paulin mukana tullut ravintolan uusi meininki on retroa kotimaista lohturuokaa, mummon keittiöstä tutuilla mauilla höystettynä.
Raaka-aineen luonnollinen maku päästetään esiin sekä lounaalla, jolloin tarjolla on kotiruokaklassikoita, kuten läskisoosia, tillilihaa ja liha-perunasoselaatikkoa, että illallisella, kun hienostuneemmat annokset valtaavat ravintolan pöydät.
Ravintolan keittiöön raaka-aineet hankitaan varmoilta luottotuottajilta, joista yksi on puutarhuri Jan Liesaho, jonka vihannesviljelykset Herttoniemen Kartanon mailla ovat tulleet jo monelle tutuksi. Myös KuuKuun henkilökuntaa näkee puuhaamassa pelloilla ja tutustumassa tuotoksiin.
Jan viljelee mm. piparjuurta, maa-artisokkaa, perunaa, palsternakkaa ja vaikka mitä kymmenen vuoden sopimuksella 1,5 hehtaarin pellolla.
Tiistaisin ja torstaisin tilalla on puoti auki kello 12-18.30 ja nyt onkin enemmän kuin oikea aika poiketa sadonkorjuuostoksille.

Ei kommentteja: