18.6.2013

Kotimaisten uusien perunoiden aika!

On taas SE aika vuodesta ja onhan uusi peruna hyvää, joka tänään ammattilaisten keittämänä oli taas todettava, vaikka en mikään perunafriikki olekaan. Sen sijaan Lilu Nissinen-Turja on virittänyt aiheesta kumppaneineen kokonaisen sivuston - www.suomalainenuusiperuna.fi, joka muistuttaa, ettei parsan tarvitse olla ainoa herkku, jota voi tilata pikku lisukkeilla sesonkituotteena sellaisenaan.

Eikä niitä Timoja tänään pelkästään pikkulisukkeiden kanssa maisteltu, uutta perunaa oli tarjolla myös kuhan ja munakastikkeen, sekä kasvisten seurana.
Parhaimillaan peruna oli kuitenkin klassikoiden, kuten valkosipulisilakan, sillin, muikun ja lohen kumppanina. Lisäksi voita ja suolaa, ei muuta.
Königin keittiöstä saimme myös tarkat keitto-ohjeet - merisuolaisella vedellä pestään pois enimmät kuoret ja roippeet, sitten kylmään veteen kiehumaan hiljalleen suolan ja tillinvarsien kanssa.
Uutta perunaa turuilla ja toreilla sekä 24.6. alkaen  Königin keittiössä, niin kauan kuin sesonkia riittää.


Ei kommentteja: