VUODEN VIINIT KILPAILU 2011 (3/7)

Kolmas maistelupäivä. 

KUOHUVIINIT, mukana 39 viinit.

Mielestäni viinit voi jakaa kolmeen ryhmään: hyvät, neutraalit ja keinotekoiset.

Hyvässä kategoriassa oli osassa viinejä ripaus autolyysin mukanaan tuomaan monimuotoisuutta ja osassa tasapainoista hedelmäisyyttä. Nämä kaksi kohtasivat valitettavasti kovin harvoin. Itselleni parhaimmat olivat muutamat missä palaset osuivat kohdalleen. Neutraalit viinit olivat hyvin tehtyjä, mutta mikään ei noussut oikein esille. Siis oikein hyviä tilanteisiin, missä viini ei ole pääosassa. Keinotekoisten ryhmässä oli paljon karheahappoisia, hyvin niukkoja viinejä. Vaihtoehtoisesti hedelmäisyys oli kuin suoraan ”nallekarkista”, keinotekoisen oloisia aromeja. Vuosien varrella kehitys on ollut oikein suotuisaa, vuosi vuodelta tässä sarjassa on enemmän nautinnollisia viinejä mukana. 

EUROOPAN PUNAVIINIT 9-15€, mukana 40 viiniä.

Tyylillisesti kovin vaihteleva sarja. Kevyistä puolukkaisista viineistä uuden maailman hillopommeihin. Parhaimmillaan hyvää tasapainoa, yllättävimmillään uuden maailman runsautta ja hilloisuutta. Tai eihän sen pitäisi yllättää. Takana on muumia kesiä ja oppia on haettu uudesta maailmasta. Kokonaisuutena arkikäyttöön kelpo viinejä kohtuuhintaan.

Farang

Kaupungin ainoa aasialaista makutykitystä tarjoava huippupaikka, verrokit pitää hakea maan rajojen ulkopuolelta. Onko tuo suosion salaisuutena vai onko ruoka todella loistavaa?

Lounaalla paikka oli liki täynnä, ex-tempore ruokailija voi voi joutua pettymään, pöytää ei saa. Herkuttelu vaatii suunnittelua. 

Lounasmenu koostuu perusosioista,mistä voi valita 2 tai 3 annosta ja sitten on pitempi maistelumenu. Molemmat olivat houkuttelevia. Valinta päätyi ravintolassa alkavan yksityistilaisuuden takia ”lyhyeen” lounaaseen. Alkuun paistettua härkää ja  pääruokana lohta. Molempien maut olivat kohdallaan. Chilistä potkua löytyi, mutta ei se dominoinut makujen kirjoa. 

Oli paikalla kilpailijaa tai ei, niin loistavia makuja sieltä saa. Se mikä paikassa on negatiivista, pääsalin akustiikka, kaikuu aivan hurjasti. Vähänkään isommalla porukalla keskustelu ei onnistu.

ANTTI UUSITALO - SAVOYN SOMMELIER JA VIINIKERTOMUSTEN HARRAS KUUNTELIJA

Ruoka ja siihen liittyvät ilmiöt ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Kiitos nykyisestä ammatinvalinnastani kuuluu ansaitusti vanhemmilleni, jotka eivät koskaan estelleet häärimistäni kotikeittiössä Keski-Suomessa. Kiireisen elämän kohokohtia ovat aina olleet yhteinen ruoanlaitto perheen tai ystävien kesken ja hyvän viinipullon narauttaminen auki kokkailun yhteydessä.

Lapsuuden ja nuoruuden muistoihin liittyy läheisesti myös tätini, joka menetti sydämensä italialaiselle miehelle 60-luvun lopussa ja muutti rakkautensa perässä Toscanan vehreiden kukkuloiden keskelle. Muistan kristallinkirkkaasti nuoruusvuosieni kesät kun istuin tätini keittiössä ja haistelin hurmaantuneena pienestä keittiönurkkauksesta nenään leijailevia tuoksuja. Aili-täti oli erittäin tarkka keittiössä käytettävien raaka-aineiden tuoreuden ja laadun suhteen ja vaikka rahat olivat joskus uudessa kotimaassa tiukoilla, rakkaudella tehty ruoka näytteli aina merkittävän roolin arjessa ja juhlassa.

Suomessa vain sumuisena näkyvä sesonkiajattelu kiteytyy italialaisessa keittämisessä. Ympäri vuoden toreilta ja meluisista kauppahalleista on saatavana tuoreita raaka-aineita, jotka liittyvät vahvasti vuodenaikoihin. Jos matka tädin luokse osui kevääseen, pöydässä oli taatusti joka päivä jotain latva-artisokasta tai parsasta. Jos taas käväisin Toscanassa keskikesällä, Aili keitti, haudutti, friteerasi tai grillasi zucchineita. Loppukesä oli itseoikeutetusti tomaattien aikaa ja silloin keittiössä porisivat Välimeren yrteiltä tuoksuvat tomaattikastikepadat.

Italiassa ruoan ja viinin erottamattomaan liittoon suhtaudutaan ihastuttavalla tavalla. Suoraselkäisen hapokas chianti ja selkeä toscanalainen maalaisruoka ei juuri selittelyjä kaipaa. Samoin toisilleen kuuluvat muhkea piemontelainen barbera ja tryffelirisotto. Nämä kombinaatiot ovat aina kuuluneet ja tulevat aina kuulumaan toisilleen. Mitkään maailman trendit eivät onnistu järisyttämään pyhiä ruoan ja viinin liittoja.

Viini on tarina

Viini on sekoittanut pääni. En juurikaan innostu markkinatutkimusten perusteella teknisesti täydellisistä moderneista hedelmäpommeista, mutta jos viinillä on tarina kerrottavana, kuuntelen sen hartaudella alusta loppuun. Ja juuri nuo uskomattomat tarinat ovat saaneet pienen pääni sekaisin. 

Suomi on mahtava maa asua, sillä meillä on neljä selkeää vuodenaikaa ja jokaiseen kauteen löytyy sopivat viinit. Jotta asian käsittely ei jää teorian tasolle, tarjoan pari sydäntäni lähellä olevaa esimerkkiä. 

Kesän lähestyessä on pakko kaivella viinikaapista täynnä vivahteita olevia saksalaisia riesling-viinejä, joista vain harva jättää viileäksi. Riesling on hurmuri, joka tarjoaa aina erilaisen makuelämyksen riippuen viinin kasvuympäristöstä, tarhan kaltevuudesta, vuosikerran erityispiirteistä tai viinintekijän tyylistä. Uskon, että rakkauteni Rieslingiä kohtaan ei kuole koskaan. Tämän tietävät ystäväni ja taatusti myös Savoyn kanta-asiakkaat. Aina kun saan avatakseni herkän Moselin jyrkillä tarhoilla syntyneen riesling-viinin, hymy leviää suupieliin tahtomattaankin. 

Syksyn olkoon sherryn aikaa. Silloin kutsutaan kaverit kasaan, täytetään pöytä helposti syntyvillä tapaksilla ja pidetään huoli siitä että, fino-pullo on viileän huurteinen. Sherryn tarina on kaikista viinikertomuksista ehkä se uskomattomin ja kiehtovin. Kuinka yli 3000 vuotta vanha viini on säilyttänyt omanarvontuntonsa ja elää täysillä tässäkin ajassa? Sherryn kertomus ei ehkä avaudu ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta kun antaa olorosojen, amontilladojen ja harvinaisten palo cortadojen muistella eloaan viinilasissa, saatat silmäsi sulkemalla matkustaa Jerezin hohtavanvalkoisille viinitarhoille sekä tummiin ja salaperäisiin kypsytyskellareihin.

Syksy ja nurkan takaa hiipivät talvikuukaudet ovat täydellistä aikaa punaviiniseikkailuun. Mielipiteistä siitä, syntyvätkö parhaat viinit Bordeaux’ssa, Burgundissa, Riojassa vai Piemontessa en käy kiistelemään. Pääasia on, että viiniä on lasissa, ystävät tai perhe istuvat ympärillä ja puhuttavaa riittää. Minut hyvin tuntevat tietävät, että juttu ei tältä mieheltä lopu ihan heti kesken…

Makumuisto Toscanasta

Jaettu ilo on moninkertainen ilo ja sen vuoksi haluan ensimmäistä kertaa eläessäni esitellä julkisesti Aili-tädin toscanalaisen pastakastikereseptin, jonka tarkkaa ohjetta Aili ei koskaan osannut paljastaa. Vilkuilin nuorena miehenä tätini selän takana, mitä pataan missäkin vaiheessa laitetaan. Toivon, että muistiinpanoni ovat onnistuneet ja keittiöstä kohoava tuoksu tuo teille yhtä hyvän tunnelman kuin minulle. Ja eikä hätää jos kastike ei onnistu täydellisesti ensimmäisellä kerralla. Sen kuuluukin maistua aina hieman erilaiselta, aivan kuten hyvän viininkin.

puoli kiloa lempijauhelihaa – Saa olla nautaa, possua, karitsaa tai niiden sekoitus

100 grammaa kananmaksaa

miehekäs loraus kunnon oliiviöljyä

1-2 punasipulia

pari valkosipulinkynttä

1 käteen käyvä porkkana

10 sentin pätkä varsiselleriä

salvian lehtiä

rosmariinin neulasia

2-3 laakerinlehteä

ripaus sokeria

muutama kuivattu minichili

lasillinen tiukan hapokasta chiantia

tölkki tomaattimurskaa

Lisäksi omaa lempipastaa, esimerkiksi Mafaldine tai Bucatini, sekä tietysti juuri raastettua parmesaania. 

Kuumenna oliiviöljy padan pohjalla ja ruskista jauheliha. Lisää joukkoon kokonaiset kananmaksat ja anna niillekin vähän väriä. Lorauta pataan punaviini, joka saa haihtua pois.

Hienonna sipulit, porkkana ja selleri. Lisää vihannekset pataan ja pyöräytä pari kertaa niin, että nekin tutustuvat lihaan, maksaan ja viiniin. Lisää lopuksi yrtit ja muut mausteet, tomaattimurska sekä kunnon loraus vettä. Anna pastakastikkeen hautua ainakin tunnin ajan, mielellään puolitoista. Kun nälkä on heittäytynyt mahdottomaksi, nostele kananmaksat pois kastikkeen joukosta leikkuulaidalle. Hienonna maksa ja lisää se takaisin pataan. Poista samassa rytäkässä laakerinlehdet.

Muistathan, että pasta ja kastike kuuluu sekoittaa keskenään, niin, että kastike maustaa pastan. En oikein ymmärrä amerikkalaisia, jotka nostavat kastiketta keoksi vaalean pastan päälle.

Kun pastapata on nostettu pöytään ja servetit kietaistu kauluksen alle, korkkaa pullon mitä tahansa lempiviiniäsi. Minä korkkaan pullon Fontodin tai Selvapiana Fattorian napakkaa chiantia ja suon ajatuksen Aili-tädille, jonka tiedän katsovan minua jostain pilven reunalta. 

Selvapiana Chianti Rufina

Alkon tuotenumero: 926857 - Tilausvalikoima

Hinta: 21,70 €   

Fontodi Chianti Classico 

Alkon tuotenumero: 954077 - Tilausvalikoima

Hinta: 26,80 €

DRC 2008

Kuuluisan Domaine de la Romanée-Contin vuosikerta 2008 on määrältään 40% normaalia vuosikertaa pienempi. Sateet haittasivat kukinnasta saakka sadonkorjuun alkuun, mutta ankaran valikoinnin jälkeen jääneet tertut saivat kyllä nauttia hienoista ilmoista. Pienestä määrästään huolimatta sadosta saatiin lopulta kypsä ja vuosikerrasta muodostui hieno, mutta tuottajalle runsaan työmäärän ansiosta kallis. Seuraavana vuonna 2009 palattiin taas normaaliin, eli noin 25 hehtolitraan hehtaarilta.

DRC on harjoittanut orgaanista viininviljelyä jo kahden vuosikymmenen ajan ja tila on ollut biodynaaminen vuodesta 2008 alkaen. Filosofiasta ei tingitty haastavasta vuodesta 2008 huolimatta, mutta ei myöskään hinnasta, joka luonnollisesti kohosi taivaisiin. Ohessa The Drinks Business-julkaisun hinnat viineille:

Echézeaux                       £1,050/case of 6 in bond, £525/case of 3
Grands Echézeaux          £1,650/case of 6 in bond, £825/case of 3
Richebourg                      £2,495/case of 6 in bond, £1,250/case of 3
Romanée-Saint-Vivant    £2,595/case of 6 in bond, £1,300/case of 3
La Tâche                         £3,050/case of 6 in bond, £1,525/case of 3
Romanée-Conti               £4,850/case of 3 in bond, £1,650/bottle

HEL YES!

Ensiksi London Design Week ja nyt Helsingin Kalasatama. Antto Melasniemi, Klaus Haapaniemi ja Mia Wallenius ovat kaupungin kuumimman pop-upin takana. Keikka Hesassa kestää vain pari viikkoa ja on valitettavasti loppumassa 5.2. Lehdet ja media Lontoossa ja täällä kotimaassa ovat olleet innoissaan tapahtumasta. Huomion laajuudessa tämä projekti on yksi suurimpia, mitä suomalainen ravintola on koskaan saanut. Lontoossa kokkeina mainittiin Antto Melasniemi, Heikki Purhonen ja Sami Tallberg.  Kalasataman kohdalla esille on noussut ainoastaan Melasniemi. Juomista täällä vastaa Vindirekt, siis hyvää silläkin saralla oli odotettavissa.

Ensimmäisen viikon asiakkailta olen kuullut pääsääntöisesti hehkutusta vierailusta, ainoat soraäänet tulivat ihan alkupäivien vieraalta, tahti oli ollut kovin rauhallinen. 

Miten odotukset ja mielikuvat täyttyivät?

Meidät oli sijoitettu 8 hengen pitkään pöytään, juttu luisti muiden kanssa illan edetessä mukavasti. Tunnelma oli rento ja mukava. 

Meidän iltanamme ( 2.2.) alkuun oli sellerikeitto muikunmädillä. Keitto oli voimakkaan sellerinen, mutta ei liian. Mäti jäi sellerin alle, ei maistunut, mutta oli mukavana rakenteena mukana. Sen kanssa meni mukavasti Gobelsburgin Stensetz Gruner Veltliner. 

Pääruoaksi kasvissyöjälle oli sienilasagne ja lihallisille lampaanpotkaa, paahdettuja juureksia ja janssoninkiusausta. Lasagne ei oikein näyttänyt lasagnelta, mutta maistui oikein hyvälle. Liha oli lusikoitavan mureaa, eikä yhtään kuivaa. Juurekset sitä, mitä pitääkin. Itse en pidä janssonista, mutta tämä oli parasta mitä eteen on koskaan tullut. Näitä siivitti Matteo Correggian Barbera d’Alba.

Jälkkäriksi oli mustikkamuffinssi vaniljakastikkeella. Kelvollinen , mutta ei yltänyt alku- ja pääruoan tasolle. Viiniksi suositeltu Maculanin Dindarello ei toiminut ollenkaan annoksen kanssa.

Designpuolelta hauskinta oli Ateljee Finnen sommelier Daniel Pelatin Aikuisten lelukauppa- t-paita. Tosin illan puolivälissä hänet ”pakotettiin” pukeutumaan tarjoilijoiden designasuun.

Aivan illan lopulla jostain saliin pääsi voimakas liuottimen tuoksu. Ilmeisesti naapurissa päätettiin alkaa tekemään ruokailun loputtua oikeita töitä:) 

Hauska tapahtuma. Toivottavasti poikii lisää samanlaisia juttua!

VUODEN VIINIT 2/7

Toinen maistelupäivä, uskoin sen olleen kovin kaikista, siis paljon huonoja viinejä.

Uuden maailman valkoviinit, alle 9€ - mukana 14 viiniä.

Verrattuna edellisellä kerralla maistettuun Euroopan vastaavaan sarjaan, ei eroa juurikaan ollut.  Luonnetta ja rakennetta ei erityisesti löytynyt. Valtaosan tuoksut olivat kovin hentoja ja suussa useassa viinissä korostui irrallaan oleva hapokkuus, välillä turhan kovakin. Taitaa olla happosäkillä vierailtu ahkeraan. Parhaimmillaan harmittomia, ei sen enempää.

Valkoiset laatikkoviinit - mukana 23 laatikkoa

Pieniä viinejä suurissa pakkauksissa. Masentava sarja. Bulkkia. Tilanteisiin, jolloin määrä korvaa nautittavuuden.

Punaiset laatikkoviinit - mukana 38 laatikkoa

Aavistuksen positiivisempi meininki kuin valkoisissa. Parhaimmillaan kokkaamiselle ja juhlien jatkoille. Ei säväytyksiä.

Tästä on suunta vain ylöspäin!

EL KARIM

Vuodesta 1993 Käpylässä, Koskelantien varrella, toiminut paikallisravintoa oikealla egyptiläisellä vireellä. Tunnelma alkaa ikkunoista, siis niiden faarao kuvista. Tosin ikkunan vanha tyhjä akvaario hieman laskee sitä. Itse ravintola on pieni, 20 paikkaa. Kesäisin muutama pöytä löytyy kadulta, vilkkaa tien varrelta.

Paikan lista on häkellyttävän pitkä, pitsaa, leikkeleitä, pastoja, salaatteja ja tietysti laaja valikoima egyptiläisiä herkkuja. Pituudeltaan se on suorastaan hengästyttävä. Samalla virkistävää vaihtelua ”korttelipitserioille”. 

Testikerrallamme, arki iltana, olimme paikan ainoat asiakkaat. Henkilökuntaakin oli paikalla vähän, yksi, omistaja. Koe annoksiksi valitsimme moussakan ja shish kebabin. Annosten saapuminen pöytään vei häkellyttävän kauan. Siinä jäi valitettavasti aikaa katsella ympärille vähän liiankin tarkasti. Tuli huomattua, että pinnat kaipaisivat kovasti uutta kerroista maalia. Koska paikka on pieni ja ilmastointi ei taida kunnolla toimia, keittiöstä tuli voimakas käry pöytiin. Tämä selittää pinttyneen lian vaikutelman kaikkialla. Tuoreelle maalille uuden ilmastoinnin kera olisi kysyntää.

Mitä sitten lautasella eteen tuli. Moussaka oli puhtaasti kasviruoka, aromaattinen, kastike herkullinen. Millainen moussakan pitäisi olla? Onko egyptiläisellä ja kreikkalaisella eroa? Joka maalla lienee oma versio. Siis maukasta, mutta ulkonäkö ei niin houkutteleva.  Shish kebab, grillattua lammasta, salaattia, jogurttikastiketta. Liha oli hieman sitkeää, paloissa reilusti rasvaa ja kalvoja, ei siis file hienostelua. Kastike jälleen herkullista. Parasta koko ateriassa oli uunituore leipä. 

Paikka eroaa kovasti valtaosasta etnisiä ravintoloita, kaikki tehdään itse. Tästä isot pisteet. Samoin palvelu oli kohdallaan. Omistaja oli oikeasti kiinnostunut, mitä pidimme annoksista.       Kun annoimme lihasta palautetta, hänen vastaus oli, että grillilihassa pitää olla pureskeltava rakenne. 

Paikan falafel on parasta mitä vastaan on tullut.  Vierailua voi suositella, jos hakee konstailematonta ympäristöä ja tunnelmaa. Tuskin egyptin turistipaikoissa saa mitään tätä parempaa. Tosin vähään aikaa kukaan ei taida uskaltaa lähteä tekemään vertailua, suunta siis Koskelantielle:)