Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuoden Viinit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vuoden Viinit. Näytä kaikki tekstit

29.2.2012

Vuoden viinit kilpailun tunnelmat ennen tuloksia



Urakka valmistui sunnuntaina. Kuusi päivää takana tiukkaa maistamista, saldona yli 500 viiniä jaettuna 17 sarjaan. 
Yllätyksiä ”halvemmissa” sarjoissa ei juurikaan ollut. Sama tasaisuus sitten jatkui kalliimmissakin sarjoissa. Kokonaisuutena kisaan mukaan ilmoitetut viinit olivat laadukkaita, hyvin tehtyjä. Ehkäpä juuri tämän takia, etenkin uuden maailman sarjoissa, viinit olivat huomattavan toistensa kaltaisia. Ei niistä juurikaan pystynyt erottamaan maita, alueista puhumattakaan, mutta ei sitä lajikettakaan kovin selkeästi erottanut. Minusta se oli , taas kerran, yllättävää. Nämähän ovat juuri viinejä, mitkä myydään lajikkeiden mukaan, enemmän kuin alueen.
Euroopan vastaavissa oli hieman enemmän eroja, mutta ”new world” oli levinnyt tännekin. Viinit olivat isoja, hedelmä hillomaista, tanniinit pehmeitä. Persoonat puuttuivat.
Arvoviinisarja oli oikeastaan ainoa, mistä löytyi oikeita eroja ja laatua. Olihan siinä viinejä ympäri maailmaa. Niitä oli kiva maistaa!
Rosé-sarjasta ei jäänyt mitään ihmeellistä käteen. Samppanjoissa oli tyyleissä isoja eroja, ainoastaan makea puuttui. Ne olivat vaikeita maistaa, ei niitä kovin usein tule vakavasti vertailtua, harjoituksen puutetta. 
Väkevöidyt olivat kanssa laidasta laitaan, finosta vanhaan porttiin. 
Tässä vaiheessa voittajista ei ole tietoa, ei auta kuin odottaa messuja, tulokset julkaistaan messujen ensimmäisenä päivänä 14.3.! / Jukka

6.3.2011

JUKKA RAPORTOI: VUODEN VIINIT KILPAILU 2011 (6/7)



Kuudes ja viimeinen maistelupäivä. 
EUROOPAN PUNAVIINIT yli 15,00€, mukana 22 viiniä
Espanja taisi olla sarjan menestyjämaa. Kehittyneitä ja tyylikkäitä viinejä, klassikoita. Ranska oli kisassa mukana kevyemmällä edustuksella. Kaiken kaikkiaan vertailukelpoinen vastaavaan uuden maailman sarjaan. 
Arvoviinit sarjat olivat ensimmäistä kertaa mukana kilpailussa. Valinnan siitä, mihin sarjaan viini osallistuu, tekee maahantuoja. 

PUNAISET ARVOVIINIT, mukana 17 viiniä.
Nyt päästiin tuttuun maisteluun mukaan. Viinit olivat laadukkaita, niitä maisteli ilokseen. Vihdoinkin tasapainoa ja persoonallisuutta löytyi. Näiden viinien tulokset kannattaa lukea ja suunnata Alkoon ostoksille.
VALKOISET ARVOVIINIT, mukana 7 viiniä
Pieni ja laadukas sarja. Klassisia alueita, hyviä tuottajia. Kisan parhaat valkoviinit.
MAKEAT VÄKEVÖIMÄTTÖMÄT VIINIT, mukana 10 viiniä.
Tyylillisesti moninainen sarja. Tyylit ja makeus asteet vaihtelivat. Tuli tunne, että ”vanhat tutut” pärjäsivät hyvin. 
SAMPPANJAT, mukana 21 viiniä.
Kilpailun suurin hintahaitari löytynee täältä. Parhaat olivat aivan loistavia ja heikoimmat aika huonoja. Ei pelkkä ”samppanja” etiketissä tee viinistä hyvää. Kiva katsoa mitä omat suosikit olivat, kun tulokset tulevat julki. Toivottavasti en omaa kovin kallista makua.
Tulokset julkaistaan 10.3.11., löydät ne www.vuodenviinit.com-sivuilta. Loppuviikolla löydät täältä kommentit menestyneistä viineistä sekä tykkäsinkö voittajista vai mistä.

4.3.2011

JUKKA RAPORTOI: VUODEN VIINIT KILPAILU 2011 (5/7)



Viides maistelupäivä. 
EUROOPAN VALKOVIINIT yli 9,00€, mukana 43 viiniä
Huomasi, että rahalla saa laatua lisää. Linjaltaan mukana olleet viinit olivat tasokkaita, vaikka eivät hurjan persoonallisia. Luultavasti iso osa on hinnaltaan 15€ pinnassa, tähän saadaan tieto, kun tulokset on julkaistu. Parhaimmissa viineissä hyvää tasapainoa ja maun selkeyttä ja puhtautta. Muutamaa viiniä vaivasi happojen puuttuminen.
UUDEN MAAILMAN PUNAVIINIT yli 15€, mukana 21 viiniä.
Taisi huippuviinit jäädä pois kilpailusta. Laadullisesti tason nousu ei ollut kovin suuri alempaan hintaryhmään verrattuna. Hilloisuuden ja tammen määrä kyllä lisääntyivät, mutta eivät häiritsevästi. 
VÄKEVÖIDYT VIINIT, mukana 16 viiniä.
Tyylillisesti vaihteleva sarja: Finosta ja makeaan Madeiraan ja Colheitaan. Tämä sokkana maistaminen on vaikeaa, kun kenttä on täysin auki. Tyyppillisyyttä ei oikein voi arvioida, jos ei tiedä mitä lasissa pitäisi olla. Henkilökohtaisesti parhaimpia olivat Finot, Colheitat ja LBV-portit. Tai näin luulen tässä vaiheessa. Yleisesti väkevöityjä viinejä  pitäisi käyttää enemmän, sellaisenaan jälkiruoan asemasta!

2.3.2011

JUKKA RAPORTOI: VUODEN VIINIT KILPAILU 2011 (4/7)



Neljäs maistelupäivä. 
UUDEN MAAILMAN VALKOVIINIT yli 9,00€, mukana 33 viiniä
Suuri ja tasainen sarja. Parhaimpien viinien kohdalla tasapaino oli hieno. Heikommat olivat kovin pieniä, niukka tuoksu ja maku. Keskiverto viineissä oli useasti jompi kumpi kohdallaan tuoksu tai maku, mutta ei molemmat. Näistä useat kärsivät maun latteudesta. Tammen käyttö oli kohtuullista, huipputammisia esityksiä ei tullut vastaan.
UUDEN MAAILMAN PUNAVIINIT 9-15€, mukana 52 viiniä.
Saman kaltainen kuin tuo aikaisempi uuden maailman valkoviinisarja. Tasainen, viinit teknisesti hyvin tehtyjä. Runsasta hedelmää, kohtuullista tammen käyttöä. Hyviä pulloja, kun viini ei ole pääosassa.

19.2.2011

VUODEN VIINIT KILPAILU 2011 (3/7)



Kolmas maistelupäivä. 
KUOHUVIINIT, mukana 39 viinit.
Mielestäni viinit voi jakaa kolmeen ryhmään: hyvät, neutraalit ja keinotekoiset.
Hyvässä kategoriassa oli osassa viinejä ripaus autolyysin mukanaan tuomaan monimuotoisuutta ja osassa tasapainoista hedelmäisyyttä. Nämä kaksi kohtasivat valitettavasti kovin harvoin. Itselleni parhaimmat olivat muutamat missä palaset osuivat kohdalleen. Neutraalit viinit olivat hyvin tehtyjä, mutta mikään ei noussut oikein esille. Siis oikein hyviä tilanteisiin, missä viini ei ole pääosassa. Keinotekoisten ryhmässä oli paljon karheahappoisia, hyvin niukkoja viinejä. Vaihtoehtoisesti hedelmäisyys oli kuin suoraan ”nallekarkista”, keinotekoisen oloisia aromeja. Vuosien varrella kehitys on ollut oikein suotuisaa, vuosi vuodelta tässä sarjassa on enemmän nautinnollisia viinejä mukana. 
EUROOPAN PUNAVIINIT 9-15€, mukana 40 viiniä.
Tyylillisesti kovin vaihteleva sarja. Kevyistä puolukkaisista viineistä uuden maailman hillopommeihin. Parhaimmillaan hyvää tasapainoa, yllättävimmillään uuden maailman runsautta ja hilloisuutta. Tai eihän sen pitäisi yllättää. Takana on muumia kesiä ja oppia on haettu uudesta maailmasta. Kokonaisuutena arkikäyttöön kelpo viinejä kohtuuhintaan.

1.2.2011

VUODEN VIINIT 2/7


Toinen maistelupäivä, uskoin sen olleen kovin kaikista, siis paljon huonoja viinejä.
Uuden maailman valkoviinit, alle 9€ - mukana 14 viiniä.
Verrattuna edellisellä kerralla maistettuun Euroopan vastaavaan sarjaan, ei eroa juurikaan ollut.  Luonnetta ja rakennetta ei erityisesti löytynyt. Valtaosan tuoksut olivat kovin hentoja ja suussa useassa viinissä korostui irrallaan oleva hapokkuus, välillä turhan kovakin. Taitaa olla happosäkillä vierailtu ahkeraan. Parhaimmillaan harmittomia, ei sen enempää.
Valkoiset laatikkoviinit - mukana 23 laatikkoa
Pieniä viinejä suurissa pakkauksissa. Masentava sarja. Bulkkia. Tilanteisiin, jolloin määrä korvaa nautittavuuden.
Punaiset laatikkoviinit - mukana 38 laatikkoa
Aavistuksen positiivisempi meininki kuin valkoisissa. Parhaimmillaan kokkaamiselle ja juhlien jatkoille. Ei säväytyksiä.
Tästä on suunta vain ylöspäin!

22.1.2011

Vuoden viinit


Lauantaina pärähti käyntiin Vuoden Viinit kilpailu, kerta on jo kunnioitettava neljästoista. Siis kyse on kilpailusta, ei Viinilehden valitsemasta Vuoden Viinistä. Mitä eroa näillä kahdella sitten on? Lyhyesti: melkein kaikki:)
Vuoden Viinit kilpailua pyörittää saman niminen yhdistys. Kuvio menee seuraavasti.
Maahantuojat ilmoittavat haluamansa viinit kilpailuun. Sarjoja on 19, hinnan, alueen ja värin mukaan. Tämän jälkeen pullot toimitetaan Haagaan ja ne järjestetään sarjoittain maistamista varten. 
Maistaminen tapahtuu n. 80 viinin päivävauhdilla. Maistaminen tapahtuu liki sokkona, maistajat tietävät vain maistettavan sarjan. Mitään tietoa mukana olevista viineistä ei ole maistajilla. Maistajina toimivat pitkänlinjan amatöörit ja ammattilaiset. Jokainen pisteyttää viinit 100-pisteen asteikolla ja tietokone laittaa ne järjestykseen. Tänä vuonna mukana on n. 470 viiniä ja maistamiskertoja 6. Selkein sarjansa voittaja on sitten Vuoden Viini 2011, tämä julkaistaan maaliskuussa. Maistajat eivät saa väliaikatietoja, eli tulokset julkaistaan kaikille samanaikaisesti.
Kuinka Viinilehti sitten tekee oman valintansa? He valitsevat vuoden valko- ja punaviinin. Valintaan kuuluu Antti Rinta-Huumon & Juha Berglundin arviot vuoden varrelta ja yleisöäänestys. Ihan selvää kuviota kuinka prosessi menee minulla ei ole. Vihjeitä löytynee jostain päin Viinilehden sekavia verkkosivuja.
Eli tämä kuuden lauantain/ sunnuntain urakka alkoi 22.1. Ensimmäisellä kerralla maistettavana oli ns herkkusarjoja: Euroopan halvat valkoiset, rosee, Euroopan ja uuden maailman halvat punaiset. Etenkin tuo rosee on monesti ollut ”kerran vuodessa elämys”. 
Seuraavien viikkojen aikana täältä löytyy tunnelmia sarjoista ja niiden tasosta, fiiliksestä. Itse viineihin nimineen ja vuosikertoineen päästään tulosten julkistamisen jälkeen.
Sarjajako löytyy kilpailun sivuilta www.vuodenviinit.com/kilpailukutsu03.html
Euroopan valkoviinit alle 9€ - mukana 16 viiniä
Saksalainen Riesling tuntuu hallitseva hintaluokkaa. Niissä oleva jäännössokeri oli parhaimmillaan kivasti tasapainottava tekijä. Muuten ohuus vaivasi viinejä. Ei tuosta ryhmästä suurta nautinto saa irti.
Rosee - mukana 11 viiniä
Nämä pitäisi maistaa niille luonteenomaisessa ympäristössä: Välimeren rannalla, aurinkoisena päivänä, ei Haagan neutraalissa viiniluokassa. Mukana olleet viinit eivät herättäneet intohimoa, mutta ei myöskään kauhun puistatuksia.
Euroopan punaviinit alle 9€ - mukana 14 viiniä
Onko syynä ilmaston lämpeneminen vai valmistustekniikka, että monet muistuttivat runsaudessaan mielikuvaa uuden maailman viineistä? Ei sen suurempaa vaikutusta tehnyt kuin saman hintaiset uuden maailman tuotteet. Siistejä, mutta persoonattomia. Vaikka osa tulikin ns klassisilta alueilta, ei sitä lasissa huomannut.
Uuden maailman punaviinit alle 9€ - mukana 33 viiniä
Hillo, onttous sekä samankaltaisuus alueesta ja lajikkeesta riippumatta vaivasi näitä. Juomiseen isolla porukalla sopivia, ei muuhun.