Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiina. Näytä kaikki tekstit

6.4.2011

KIINALAISET TAAS OSTOKSILLA



Kiinalaiset pistävät tuulemaan muuallakin kuin Bordeaux´ssa. Nyt sijoittajaryhmä on ostanut viinitilan Uuden-Seelannin Hawkes Baysta. Paritua Vineyards vaihtoi omistajaa edullisesti velkojensa vuoksi ja kauppahinnaksi jäi 10 miljoonaa dollaria. Alalla ollaan tyytyväisiä kauppaan, sillä se avaa ovia muillekin uusseelantilaisille viineille Kiinassa.
Tila oli pahasti velkaantunut talouskriisin ja sen myötä syntyneen ylitarjonnan vuoksi. Nyt 54 hehtaarin tilan tuotokset lähtevät Kiinaan, vaikka siellä toistaiseksi suosituimpia ovatkin ranskalaiset luonnonkorkilla suljetut punaviinit. 

2.3.2011

ESPANJA ELPYY – AINAKIN KIINASSA.. Espanjalla menee taloudellisesti kehnosti ja maan turismi on kärsinyt pahasti talouskriisistä. Ainakin suositulla Aurinkorannikolla oli ravintoloissa todella hiljaista ja maan kiristyneet lait viinipäissään ajamisen sekä julkisen tupakoinnin suhteen ovat heikentäneet tilannetta entisestään. Maassa on viininkulutus henkeä kohti pudonnut dramaattisesti ja suuntaus on edelleen laskussa. Positiivinen yllätys olikin laseittain tarjottavien viinien määrän kasvu ravintoloissa, joka on selvää seurausta edellä mainituista. Espanja, kuten moni muukin, on löytänyt ratkaisunsa Kiinasta, jonne kaikki jäljet alkavat pikkuhiljaa johtaa. ”El Correo del Vino” raportoi, että viinivienti Espanjasta Kiinaan kasvoi 465 % viime vuonna. 8,4 miljoonasta litrasta vuodesta 2009, 47,3 litraan. Myös viennin arvo kolminkertaistui, eli valoa näyttää olevan käytävän päässä, vaikka suuri osa viennistä onkin bulkkiviiniä, keskihinnan jäädessä 0,41 euroon litralta. Pullotettu viini kävi myös kaupaksi, sen vienti kaksinkertaistui edellisestä vuodesta. Vielä on valloittamatta Kiina cavalla, joka on jäänyt samppanjan jalkoihin, mutta lasillisen cavaa voivat espanjalaiset tuottajat silti menestykselleen nostaa. Salud !


ESPANJA ELPYY – AINAKIN KIINASSA..
Espanjalla menee taloudellisesti kehnosti ja maan turismi on kärsinyt pahasti talouskriisistä. Ainakin suositulla Aurinkorannikolla oli ravintoloissa todella hiljaista ja maan kiristyneet lait viinipäissään ajamisen sekä julkisen tupakoinnin suhteen ovat heikentäneet tilannetta entisestään. Maassa on viininkulutus henkeä kohti pudonnut dramaattisesti ja suuntaus on edelleen laskussa. Positiivinen yllätys olikin laseittain tarjottavien viinien määrän kasvu ravintoloissa, joka on selvää seurausta edellä mainituista.
Espanja, kuten moni muukin, on löytänyt ratkaisunsa Kiinasta, jonne kaikki jäljet alkavat pikkuhiljaa johtaa. ”El Correo del Vino” raportoi, että viinivienti Espanjasta Kiinaan kasvoi 465 % viime vuonna. 8,4 miljoonasta litrasta vuodesta 2009, 47,3 litraan. Myös viennin arvo kolminkertaistui, eli valoa näyttää olevan käytävän päässä, vaikka suuri osa viennistä onkin bulkkiviiniä, keskihinnan jäädessä 0,41 euroon litralta. Pullotettu viini kävi myös kaupaksi, sen vienti kaksinkertaistui edellisestä vuodesta.
Vielä on valloittamatta Kiina cavalla, joka on jäänyt samppanjan jalkoihin, mutta lasillisen cavaa voivat espanjalaiset tuottajat silti menestykselleen nostaa. Salud !

26.2.2011

KIINAN MARKKINAT


Tammikuun lopussa Ranskassa järjestetyillä Millesime Bio-messuilla puhunut Maison du Languedoc Roussillonin Shanghain johtaja, Yiran Liu, oikaisi muutamia ajankohtaisia käsityksiä Kiinan nopeasti muuttuvien markkinoiden suhteen:
  1. Kiinalaiset eivät juo tanniinisia viinejä – väärin
Kiinalaisten viinitietoisuus kasvaa Liun mukaan samaa vauhtia viininkulutuksen kanssa. Jopa amatöörit ovat tottuneet tanniineihin ja yhdistävät ne laatuun kun ne ovat viinin kanssa tasapainossa. 
  1. Kiina kuluttaa ainoastaan punaviinejä – väärin jälleen
Tilanne on muuttunut huomattavan nopeasti ja varsinkin lämpimillä rannikkoalueilla merenelävien kanssa nautittuna valkoviinin kulutus on kovassa nousussa. Rosé-viiniä kiinalaiset eivät sen sijaan halua, miesten mielestä se on naisten juomaa ja naiset kuluttavat roséeta hyvin vähän.
  1. Kiina on hinta-orientoitunut markkina-alue – pasé
Kiinalaisten viinitietouden kasvaessa kasvaa myös ruokahalu laatua ja alkuperää kohtaan. Liun mukaan supermarketeissa yli 15 euron viinien kysyntä on kasvanut (ravintolahinnat 20€). Ranskasta euron hintaan lähtevä perusviini maksaa marketissa 5 euroa ja ravintolassa 10 euroa. Liu suosittelee tuottajille Kiinassa oikean kohderyhmän hakua sen sijaan, että kuvitellaan markkinan olevan valmis vastaanottamaan lähes kaikkea, mitä halvalla saa.

25.1.2011

KIINA OHITTAA AUSTRALIAN


Koko viinimaailma puhuu Kiinasta, eikä syyttä. Viinien maahantuojana Kiina kasvoi vuonna 2009 58% ja sen oma tuotanto on räjähdysmäisessä kasvussa. Kiinaan tähyävät kaikki kynnelle kykenevät, mutta maan oma tuotanto lyö tuonnille kapuloita rattaisiin.
Kiinassa viini on vielä lapsenkengissä, mutta koulutus ja tietous kasvavat kaiken aikaa. Rikkaat kiinalaiset juovat maailman huippuviinejä, mutta muutkin tunnetut brändit käyvät kaupaksi. Uusia halukkaita Kiinan markkinoille tunkee ovista ja ikkunoista, mutta viimeisimmän Vinexpon tutkimuksen mukaan Kiina ohittaa viinintuotannossa jo Australian seuraavan kolmen vuoden sisällä. Se tarkoittaisi Kiinan tuotannolle 77% nousua vuoteen 2014 mennessä. Samainen raportti ennustaa, että kymmenen vuoden kuluessa kiinalaisia viinejä löytyy supermarkettien hyllyiltä ainakin Englannissa ja jopa Ranskassa. Mitään mahdotonta maihinnousua kiinalaisille viineille ei Euroopassa kuitenkaan odoteta, sillä maan 600 viinitilaa eivät tuota kovinkaan laadukkaita viinejä. Potentiaalia löytyy tällä hetkellä eniten Shandongin alueelta.
Australian paremmat viinit myyvät kyllä nekin hyvin Kiinassa ja markkinoille on pyrkimässä myös yksi maailman tunnetuimmista brändeistä, Yellow Tail. Teenjuojina kiinalaisia viehättävät viineissä tanniinit, joka selittää punaviinien suosion maassa. Hapokkaiden valkoviinien saaminen kaupaksi Kiinassa on ainakin toistaiseksi mahdoton yritys.
Tällä hetkellä Yhdysvallat on viinien suuri markkina-alue, mutta väkiluvullaan Kiina ohittaa sen kepeästi, mikäli viini maistuu Kiinassa odotetulla tavalla. Kiinalaiset ovat uskollisia kotimaansa tuotteille, mikä tulee pitämään maahantuonnin kurissa. Tämän ovat oivaltaneet mm. Torres, joka on jo hyvissä ajoin alkanut itse valmistamaan viiniä Kiinassa kahdella viinitilallaan.
Vuonna 2009 Kiina itse tuotti 72 miljoonaa laatikkoa viiniä, joka oli jo kolmanneksen edellisvuotta enemmän. Jos meininki jatkuu tätä vauhtia, tuotanto on 128 miljoonassa laatikossa kolmen vuoden kuluttua. Australian vastaavan luvun ennustetaan olevan tuolloin 121 miljoonaa. 

13.1.2011

Viini maistuu Kiinassa



Kiinan viininkulutukseen odotetaan ennustusten ja ennen kaikkea tuottajien toiveiden mukaisesti huimaa nousua lähivuosien aikana.
Kulutus on jo nyt noussut neljässä vuodessa yli sata prosenttia, eikä loppua näy. 
Ulkomaiset viinintuottajat ovat kaikki asettaneet kovia toiveita Kiinan markkinoille, mutta maan oma viinintuotanto on myös kasvanut melkein samaa tahtia ja 90% Kiinassa juodusta viinistä on kotimaista. Rikkaat kiinalaiset ostavat toki mm. ranskalaisia huipputilojen viinejä, mutta muuten ei Kiinasta ole odotettavissa pelastusta ylituotannon kanssa kamppaileville viinintuottajamaille. Kiinan lisäksi nousevia tuotantomaita ovat Argentiina, Chile ja Etelä-Afrikka.
Maailman suurimpien tuottajamaiden kärkikolmikko on edelleen Euroopassa, Ranska, Italia ja Espanja, joskin niiden tuotanto on laskusuunnassa seuraavien kolmen vuoden aikana. Se onkin ainoa keino ylituotannon hillitsemiseen, sillä viininkulutus monessa muussa Euroopan maassa on yhä laskussa, Suomea lukuun ottamatta, jossa vasta aletaan päästä viinin makuun.

8.3.2010

KIINA VALTAA BORDEAUX´TA



Pian ei enää tarvitse kaikkien Bordeaux-tuottajien mennä Kiinan markkinoille, sillä Kiina tulee Bordeaux´n luokse ja ostelee tiloja sieltä. Viimeisimmän hankinnan teki Richard Shen Dongjun, joka osti Médocista Château Laulan Ducos´in. Tämä varakas korukauppias ei kerro kauppahintaa, mutta sen hän paljastaa, että aikeissa on myydä tilan viinit Kiinaan ja mahdollisesti hankkia uusia tiloja tulevaisuudessa. Shen aikoo perustaa viiniliikkeiden ketjun ja viiniähän Kiinaan mahtuu, myös Ranskasta.
Ch. Laulan Ducos oli kuudes kiinalaisten ostama tila ja on vain ajan kysymys, koska suurempia kauppoja aletaan alueella tehdä. Kiinalaisomistuksessa ovat ennestään Ch. Latour-Laguens, Ch.Richelieu, Ch.Chenu Lafite, Ch. de la Salle ja Ch. de Viaud.