Englantilaiset kuohuviinit

Maailmalla puhutaan, tai siis englantilaiset viinilehdet puhuvat maan menestyneistä kuohuviineistä. Kilpailuissa on tullut myös reippaasti palkintoja. Jotain siis tämän takana on. Helsingin Munskänkarna järjesti maistelun asian selvittämiseksi.

Historiankirjoista löytyy maininta vuodelta 1622 kuohuvasta viinistä: brisk and sparkling. Siis ennen kuplien keksijää Dom Perignonia. Kenen historiaan on oikein uskominen? 

Nyt kun ilmastonmuutos on lämmittänyt saaren ilmastoa, alkavat olosuhteet klassisten samppanjarypäleiden viljelylle olla mitä parhaimmat. Kun maaperäkin on paras mahdollinen, eli hyvin kalkkipitoinen, asioiden pitäisi olla kunnossa. 

Viljeltyjen lajikkeiden tilastoissa kärkipäätä pitävät Chardonnay ja Pinot Noir. Näiden jälkeen tulee vasta Bacchus, Seyval Blanc ja muut tuntemattomat suuruudet. Tuotantomäärät ovat häkellyttävän pieniä 11-35 hl/ha. Siis todella kaukana samppanjan sadoista. Tämä yhdessä omistautuneiden viinintekijöiden kanssa antaa syyn odottaa kiinnostavia viinejä.

Viinit maistettiin puolisokkona, joukossa oli yksi samppanja, josta ei kerrottu mikä se oli.

Kuuden viinin sarjassa kaksi nousi selvästi muiden yli. Näistä löytyi eleganssia, tasapainoa, vivahteikkuutta. Kysymys oli kumpi oli samppanja ja kumpi todella hyvä kuohuviini. Muut viinit olivat jokainen omalla tavallaan ”outoja”, mutta teknisesti kohdallaan. Vuoden Viinit-kilpailun kuohuviinisarjassa eteen tuli hurjempia luomuksia:)

MItä tapahtui kun viinit paljastettiin? Pieleen meni. Ei kumpikaan hehkuttamistani viineistä ollut samppanja. Molemmat olivat Nyetimberin kuohuviinejä. Siis erittäin hyviä viinejä!

Tässä maistetut viinit:

Chapel Down Vintage Reserve Brut NV

– 55% Reichensteiner, 30% Rivaner (Müller-Thurgau), 15% Pinot Noir

• Denbies Wine Estate Cubitt Reserve 2006

– 100% Pinot Noir

• Ridgeview Merret Bloomsbury Cuvée 2008

– 54% Chardonnay, 26% Pinot Noir, 20% Pinot Meunier

• Nyetimber Classic Cuvée 2006

– 55% Chardonnay, 23% Pinot Noir, 22% Pinot Meunier

• Nyetimber Blanc de Blancs 2001

– 100% Chardonnay

• Jacquesson Cuvée No 734

-Pinot Meunier (37 %), Chardonnay (36 %), Pinot Noir (27 %)

KUOHUVIEN MYYNTI KASVAA

Espanjalaisen cavan myynti on jatkuvassa nousussa ja viime vuonna sitä myytiin 245 miljoonaa pulloa, eli reilut 11 % enemmän kuin edellisenä vuonna, eikä ihme, sillä hinta ja laatu ovat pysyneet hyvässä suhteessa keskenään. Ranskassa juotiin cavaa 15 % aiempaa enemmän, sillä kaikkien kukkaro ei riitä samppanjaan.

Monien varat kyllä riittivät, sillä samppanjan myynti on päässyt kriisin jälkeen jaloilleen ja laatukuplia ostetaan taas entiseen malliin, lähes 320 miljoonaa pulloa vuonna 2010, joka tarkoittaa noin 20 prosentin kasvua.

Kaikkien ranskalaisten viinien myynti on niin ikään hyvässä noususuunnassa ja palaamassa raiteilleen. Myynti saattaa jopa ohittaa ennen talouskriisiä vallinneet luvut. Maan viiniviennistä Bordeaux nappasi 17 prosentin osuuden.

ENGLANNIN KUOHUVIINIT JYRÄÄVÄT EDELLEEN

 

Englantilaisten kuohuviinien voittokulku tuntuu olevan lähes loputon. Ilmastonmuutos on edesauttanut saarivaltion eteläisten osien kuohuviinien kehitystä kohti absoluuttista huippua, mikäli palkintojen keruuseen on uskominen.

Camel Valley Vineyard on voittanut maailman parhaan kuohuviinin palkinnon ja selättänyt Italiassa järjestetyssä Bollicini del Mondo-kilpailussa kaikki maailman traditionaaliset kuohuviininvalmistajat. Tilan 2008 Pinot Noir Brut oli kisan ylivoimainen voittaja, joka jätti taakseen Espanjan, Italian ja Ranskan tuottajat komeasti taakseen.

Viinintekijä Sam Lindo, joka on voittajaviinin takana, on valittu Englannin parhaaksi viinintekijäksi tänä vuonna. Camel Valley Vineyards on voittanut jo viime vuonna kultaa arvostetussa International Wine Challenge-kilpailussa, eli mistään aivan turhista viineistä ei ole kysymys.

Ainakin Suomen markkinoilla englantilaisten kuohuviinien ongelmaksi on tullut hinta, erityisesti kun samppanjaa myydään kahdellakymmenellä eurolla per pullo. Aina pitäisi kuitenkin muistaa, ettei ”Champagne” etiketissä välttämättä tarkoita sitä, että viini olisi hintansa arvoinen. 

Prosecco

Prosecco on nyt pop, ainakin maailmalla, jos ei niin minun suussani..varsinkaan läpi aterian nautittuna. Juomalla on toki ystävänsä, onhan se makeahko, kevyt ja päärynäinen kupliva, jossa hinta ja laatu kohtaavat mainiosti.

Olen vieraillut kahtena vuonna peräkkäin Proseccon valtakunnassa, Valdobbiadenen ja Coneglianon alueilla. Viime vuonna siellä juhlittiin alueen DOC-luokituksen 40-vuotissynttäreitä ja tänä keväänä korkeimman laatuluokan, eli DOCG:n saavuttamista. Ei siis mikään turha juoma ja markkinat ovatkin melkoisessa kasvussa. 

Proseccoa tuotetaan 60 miljoonaa pulloa vuodessa, josta puolet menee vientiin. DOCG-alueella on 160 tuottajaa ja kolmisen tuhatta viljelijää, jotka ovat ylpeitä saavuttaessaan omille viineilleen, korkeimman statuksen, mitä Italiassa voi saada. 1.4.2010 jälkeen mitkään muiden alueiden viinit eivät saa enää käyttää Prosecco-nimeä.

Pientä italialaisittain tyypillistä sekasotkua tämä DOC- ja DOCG-jako toki aiheutti, sillä entiset DOC-alueet ovat nyt DOCG-aluetta , kun taas aiemmat IGT-alueet muuttuiva DOC-alueiksi. Jotta asia ei olisi vahingossakaan kenellekään selkeä, Prosecco-viinin käytetyn prosecco-rypäleen nimi muutettiin gleraksi. 

Glera on samaisen lajikkeen historiallinen nimi ja tällä tavoin Proseccon tuottajien yhdistys halusi varmistaa, että aito Prosecco tulee ainoastaan tietyiltä alueilta glera-rypäleestä ja kaikki muu on vain italialaista kuohuviiniä. Kuinka virallisesti tämä nyt tulee varmistettua, on sitten eri asia.

Joka tapauksessa Italia rakastaa kaikkia DOCG- ja DOC-sotkujaan ja niitä kyllä maassa sattuu. Laatuluokitukset ja niitä koskevat säännökset määrittää maatalousministeriö, joka yhdessä kunkin alueen tuottajien yhdistyksen, consorzion kanssa valvoo säädösten noudattamista. Tämän tästä sitten pieniä skandaalinpoikasia pulpahtaakin pintaan, mutta niistä selvitään jos ei muuta, niin säädöksiä muuttamalla tai sakkoja antamalla.

Viranomaiset itse ovat sitä mieltä, että kontrollit ovat tiukkoja ja vuodesta 2004 tarkastukset ovatkin koskeneet koko tuotantoketjua, viinitarhalta pullottamoon. Ennen pullotusta tarkastuksen suorittaa kunkin alueen consorzio ja ne ovat EU:n säädösten mukaan olleet pakollisia elokuusta 2009 lähtien.

Nollatoleranssin saavuttaminen väärennösten suhteen on aikamoinen haaste. Rypälelajiketta viljellään eri puolilla Italiaa ja jopa Brasiliassa saakka. Corsorzion mukaan heidän ensimmäinen ongelmansa on saada muut italialaiset tuottajat lopettamaan viiniensä markkinoiminen Proseccona, missä riittänee työsarkaa.

Tilanne on hankala, sillä laadukkaalla Proseccolla on myös hintaa maan muihin kuohuviineihin nähden. DOCG-aluetta on ainoastaan 6000 hehtaaria ja sen sisällä on vielä kalliimpi pikkuinen 106 hehtaarin Cartizze, jossa hehtaarista saa maksaa jopa kaksi miljoonaa euroa. Juomistakin saa sitten tuplahinnan, mutta investointeja ei tarvitse edes harkita, sillä kukaan ei ole myymässä tarhojaan Cartizzen alueella.